tiistai 25. tammikuuta 2011

Ruistähkä, leivän ja elämän vertauskuva

Rautiaisen talo asukkaineen Tikkalassa. Taloa ei enää ole. Kuva: Reino Mannisen arkisto.

Ruistähkä, leivän ja elämän vertauskuva.
Iliman leipee eijjoo elämee.
On vuan sairaus ja kuolema.

Kaikista ajosta on selevitty.
Joskus hyvästi
joskus huonosti
nykypäivään asti.
Se ei kunnoijoita  eikä siunoo
Jumalan viljoo joka pittää
immeiset hengissä.

Ennen kerättiin viljahalameesta
tähkättii. Ne ol arvokkaita
näläntorjunnassa.

Leipä on elämänmerkki.
Seun terveyven lisäks tärkeintä
mikä meilä on.

Runsauvenpulassa eläny immeinen
ei jaksa ymmärtee sitä mitä
näläkä ja puute on.
Se luuloo, jotta marketista suap
rahala ihan mitä hyvvääsä.
Leipeeki on tarjola
kymmennii er sorttiloita.
Sen kun vuan
ottaa hyllystä ja maksaa kassala.

Van silti joka suvussa on entisaikaan
kuoltu näläkään.
Ja jossain päin mualimmoo
kuollaan yhä.

AN kokoelmassa Ruistähkähumppa (2008)




sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Valta on aina vahvemmilla

 
Rudolf Koivun piirros Rudolf Koivun lukukirjassa (2005).
 
Valta on aina vahvemmilla. 
Esvalta ennen muita.

Puoskat nuo Jumalan luomat
tempastiin taivaallisseen kottiin
hetkohta syntymisen ihmeen perästä
tahi viimmestään
rippikouluikkään männessä.
Puolet immeisistä kuol näläkääm ja 
tautiloihen aina pienen välajan piästä.

Silti aina muutamat 
selevisivät hengissä ja
jatkovat sukkuu ihepäisesti.

Nykyvään halutaan pelastoo
vaikka väkpakola
elinkelevottomattii immeiset.
On elinsiirrot, syvänleikkaukset,
hengityskonneet, letkuruokinnat ja
verensiirrot.
Keinoja melekein loputtomasti.
Ei ihme jotta
sairaslaskut kasvaa.

AN kokoelmassa Ruistähkähumppa (2008)




sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Muasta heijjän pit leipäsä hankkii

 
 
Muasta heijjän pit leipäsä hankkii.
Muasta, mehästä ja veistä.
Elämä vajellettiin nöyrinä taivaallista
ja muallista herroo kumarrellen.
Tautiloita ja näläkee peläten.
Kohtalloon ja Jumalaan luottain.

Ei ollu sillon liäkärlöitä eikä sairaaloita.
Aina ol sairas kotona tahi
toisten nurkissa,
loisena talollisen tuvassa taikka saunassa.

*
Männeinä aikona ei vuajittu yhteiskunnalta
liikoja palaveluksii.
Ottiko joku armelijas sukulainen 
tahi ventovieras
huolehtiikseen lähimmäisestä, seol
tietymätöntä
van ylleesä joku otti.

Nykyajan immeinen antas usseimmiten
lähimmäisesä kärsii ja kuolla
vaikka tiepuoleen.
Siälittään mieluummin
tuhohyönteisii
ja pelätään niihen
sukupuuttoon kuolemmoo.
Puuttii on paljo kauniimpii kun
ne kuoloo mehtään pystyyn.

AN kokoelmassa Ruistähkähumppa (2008)