tiistai 16. maaliskuuta 2010

Ruistähkähumppa




Herätä minut, herätä minut.
Tämä yö on liian sakea.
En minä enää lentää osaa
niin kuin nuorena.
Yli kattojen, yli peltojen
minä lensin, lensin. Lähelle
kauas putosin
kiviseen katkeraan maahan.

Sen talon minä muistan,
se oli vanha ja väsynyt
täynnä riitaa ja eripuraa.
Ei kukaan heistä jaksa
puhua, ovat kiven alla.
Odottavat sankariylösnousemusta
tuomiopäivänä.
Heillä varmaan lienee
valkeat vaatteet
mikäli ovat oikeassa.
Hallelujaa! Hallelujaa!
Laulavat lapsille, toisilleen
nyrkit pystyssä.
- Kiitos, kiitos, lujaa, lujaa.

Olen vanha ja liian väsynyt
toivomaan elämää täynnä.
Liian kauan en jaksa
odottaa turhaan.
Minä tiedän että
pettymys on parempi kuin toivo.
Tämän unen minä uneksin
loppuun asti.

Minun toverini aasi on
kiltti ja lempeä
mutta vain aasi. Se ei
tunne totuutta. Se hengittää
kuin lapsi, viattomasti.

Älä pohdi filosofioita
aasin kanssa. Se ei jaksa
ymmärtää elämän tarkoitusta.
Jumala antaa anteeksi
aasille. Antaako minulle?

Totuus ei pala
mutta se palaa kuitenkin
joskus jonakin päivänä
kenties valkeissa vaatteissa
kenties ei. Mutta
lautamiehiä ei silloin tarvita.
Oikea todistus riittää
tuomarille.

AN teoksessa Hullun lehmän tanssi (1999)

5 kommenttia:

  1. Tämä on Noiduttu Tanssi- jakson päätösruno.
    Tilintekoa elämästä...

    VastaaPoista
  2. "Minä tiedän että
    pettymys on parempi kuin toivo."

    Pettymysten kipuun osaa asennoitua,
    mutta sen paremman odotuksen tunne,
    on vieläkin kivuliaampi!

    Surua on aina ja sen kanssa
    osaa elää, mutta vähäisenkin hyvän
    kanssa pelkää, että se loppuu,
    että sitä surua on sen hyvänkin takana.

    Uskallammeko sittenkin toivoa?

    VastaaPoista
  3. Ihminen pelkää, että pettymyksen jälkeen ei enää uutta toivoa ole, jos uskaltaisi toivoa, saattaisi uusi pettymys tuhota kaiken, kirjaimellisesti.

    Pettymys ja pelko siitä että voisi tapahtua vielä jotakin kauheampaa, valtaa mielen kokonaan. Minulla olikin pelko, että toinen poikani tekisi veljelleen seuraa. Se olisi ollut elämäni loppu; mutta onneksi niin ei käynyt...

    Toivoa pitäisi uskaltaa silloinkin, kun näyttää siltä ettei toivoa ole.

    Kiitos kommentistasi Herne!

    VastaaPoista
  4. Ainakin alkuloinen, olin silloin masentunut tai oikeammin surullinen. Mitä muuta voi odottaa lähes kaikesta (myös lapsesta) luopumisen jälkeen...

    Kiitos kommentistasi Rea!

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi...