lauantai 13. helmikuuta 2010

Palmusunnuntaina

Sairaalan synnytyshuoneessa
kaikuivat kirkonkellot.
Hoosianna! Hoosianna!
- Öhhöh, hän sanoi ensitöikseen ja
imeskeli rystysiään.
Kolme vuosikymmentä myöhemmin
rystysillä hakkasi niskani, pääni,
toivoni rikki. Polvet ja
sydän kipeänä pelkään,
pääsiäisaamu ei koskaan valkene.

AN kokoelmassa Hullun lehmän tanssi (1999)

2 kommenttia:

  1. Näin se on.
    Ensin polkevat syliä,
    sitten sydäntä.Aina.
    Lapset.

    VastaaPoista
  2. Se oli elämäni merkittävin palmusunnuntai - ja sanatkin muistin oikein!

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi...