tiistai 24. marraskuuta 2009

Kasvamisen kirkasta iloa

Kasvamisen kirkasta iloa
tässä hetkessä
tuhansin silmuin räjähtämässä
auki luomisihmeeseen.

Lintujen ääntä ei kuulu enää.
Ne ovat vaiti keskipäivän kiireessä
rakentamassa, rakastamassa
synnyttämässä uutta elämää
miljoonin pyrähdyksin.

Ihmisen laulujen aika ohi,
elämän helteessä
monenmuotoista kiirettä
pysähtyä, viipyä, kuunnella
luontoa
toista ihmistä
omaa sisintään.

Aili Nupponen, Elämänpelto (1991)

2 kommenttia:

  1. Tämä, niin kuin edelliset runotkin, ovat elettyjä ja nähtyjä kokemuksia elämästä, "ihmisen lauluja elämän helteessä". Lukijaa ilahduttaa raikas huumori, joka pilkahtelee kuin aurinko pilvien lomasta.

    Ihmisen ja luonnon yhteys juontaa juurensa sukupolvien takaa: kasvamisen kirkas ilo, ihminen rakentaa lintujen tavoin. On myös osattava kuunnella luontoa, jonka kanssa ihminen on yhtä. Kuunnellen voi loytää yhteyden toiseen ihmiseen ja omaan itseensä, vaikka elämän mysteeri onkin ikuinen.

    Tässä viimeisessä runossa "Kasvamisen kirkasta iloa" on selitetty kaikille halukkaille myös se, mitä estetiikka on: sehän on maaailma aistimista, maistelua, kuuntelua. Elämän mysteerin ihmettelyä.

    Hymyilevä eläkeläinen

    VastaaPoista
  2. Loistava kommentti Hymyilevä. Juuri luonnon kautta ihminen saa yhteyden omaan sisimpäänsä, ja myös toisiin ihmisiin.

    Sinä opetat meille muille hienoja juttuja estetiikasta ja ihmisen kauneudentajusta. Ja osaat selittää sen hyvin.

    Kiitos kommentistasi Hymyilevä!

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi...