keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Suomessa ja maailmassa

Goa Galanguten kylä keväällä 1992.

Suomessa ja maailmassa
köyhät auttavat köyhiä
rikkailla ei ole varaa eikä
vaaraa köyhtyä

Mutta me köyhät
autamme toinen toisiamme
meistä niin on parempi.
Kun teemme työtä
kolme päivää ja
panemme rahaa likoon
viisikymppiä,
jää köyhille annettavaksi
joskus jopa kolmekymmentä
seitsemän ekua.

Enkä ole ikinä työkkärissä
ollut hakemassa työtä
Sitä on riittänyt
liian kanssa joka päivä

Mutta kaikilla ei asiat ole
yhtä hyvin


- AILI NUPPONEN -

 Toivotan lukijoilleni onnellista ja rauhaisaa vuotta 2016!
                          Aili-mummo

maanantai 22. joulukuuta 2014

♥ Muuan Jouluyö ♥

Tikkalan oppilaita joulukuvaelmassa vuonna 2009.


MUUAN JOULUYÖ


Ei aivan tavallinen Maria -
häntä hurskaaksi kutsuttiin.
Hän odotti pienokaista.
Oli sulhasmies ja yhdessä
Betlehemiin matkattiin
        veronmaksua varten
kirjoihin pantaviksi.
Tuli laskettu aika, ja jouluyönä
Maria - muiden marioiden tavoin -
poikansa synnytti,
ei kuninkaan linnaan vaan
aasien asuntoihin.

On matala maja ja köyhät sen 
asukkaat. Ja ulkona kadulla
räiskyvät taistelun äänet.
On sota syttynyt maailmaan,
taas tankeilla jyräten
katuja ajetaan.

- Missä asut Jouluyön Rauha?
Et majaile kansanjohtajain asunnoissa.
- Kuka lapset ja aikuiset 
tappaa ja tuhoaa kun
Allahin, Jeesuksen nimiin 
pommeja rakennetaan?

On loistava tähti halvan majan yllä.
Se ehkä viisaat valoon johdattaa,
jos he kysellen pienten lasten tavoin
rauhaan, ystävyyteen ja anteeksiantoon
voisivat tiensä suunnistaa.


- AILI NUPPONEN -

Toivotan kaikille lukijoilleni siunattua Joulurauhaa ja Hyvää Vuotta 2015!
                       Aili-mummo

   

perjantai 5. joulukuuta 2014

Kotikylän miehet!

Tohmajärven Kirkkoniemen sankarihaudat, takana vartija-patsas.

KIVEEN KIRJOITETTU


Tänään on voiton päivä,
       voiton ja isänmaan päivä.
Tänään on sankarien päivä
       teidän päivänne
kotikylän miehet!
Tänään on teidän
       muistelunne päivä.

Kotikylän miehet
tulevaisuuden annoitte
       isänmaalle
       lapsillenne.
Punaiset ruusut
kukkivat haudoillanne,
sydänverellänne maksetut.

Kotikylän miehet,
sotanne soditte puolestamme.
Velkamme maksoitte
isiemme maalle.

Kylämme multa on
       punainen.
Teidän kukkanne ovat
veriuhrikukkia.

Aurinko loistaa
      hautojenne yllä,
taivas hehkuu päällämme
      purppuranvärisenä.
Tähdet vilkuttavat
      teille jäähyväisemme.

Jääkää hyvästi ja näkemiin!
Nimenne on
kiveen kirjoitettu.

Liha muuttuu ja häviää.
Puut ja ruoho kukoistavat
      vain hetken
      kuin ihminen.

Särkijärven vesi 
      läikkyy sinisenä tai
valkeissa vaipoissa leväten.

Teidän ruumiinne haudattiin mutta
       teidän muistonne säilyy
sydämissämme.

Nimenne on 
      kiveen kirjoitettu.
Aseet vaikenevat.
Kivet puhuvat puolestanne.
Taistelutahtonne
       oli vahvempi kuin liha.
Vapauden tahtonne   
       voimakkaampi kuin kuolema.
Rauha on teidän
verellänne ostettu.
Voitonseppeleet ovat 
        purppuranpunaiset.

Teidän nimenne on
        kiveen kirjoitettu.
Tänään on teidän päivänne,
sankarit.
Ottakaa vastaan
kotikylänne kiitollisuus.
Teidän muistonne
ei koskaan häviä.    


- AILI NUPPONEN -

Toivotan kaikille oikein hyvää Suomen 97. itsenäisyyspäivää! ♥
                                Aili-mummo

perjantai 20. joulukuuta 2013

♥ Joulurauhaa! ♥



JOULULAULU 


Jouluntähti, johtotähti
matkallamme maallisella,
ole meille oppaanamme
taivaskotiin taipaleella!
Joulunhengen johtaa anna
elämää ja tekojamme;
vaikka mitkä murheet kohtaa,
sua aina rakastamme.

Joulunlapsi, Jeesus-lapsi,
siunaa sinä aina meitä,
ole aina tukenamme
matkatessa elon teitä!
Turvaksemme tule meille
ajan kurjan ahdingossa.
Poista riita, kateus, sota;
iki-iloon luokses ota!

Joulunvalon loistaa anna
syvyyksihin sydäntemme,
käsivarsin vahvoin kanna,
että tänne uuvu emme!
Surun, tuskan, vihan alle, 
itsekkyyden syövereihin!
Pahasta oi päästä, Jeesus,
ettei sekään tarttuis meihin!


- AILI NUPPONEN -

Toivotan teille, rakkaat lukijat, oikein hyvää ja rauhallista Joulujuhlaa!
                           Aili-mummo 

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kissarunoja

Nimeni on Misu, olen norjalainen metsäkissa.


Minä olen Kiinan kissa ja
asun Tiibetissä.
Lennän täältä Burmaan ja
kaikki lapset hurmaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minulla on lemmikkikissa,
minulla on iloinen kissa,
minulla on ketterä kissa,
se kiipeää liukkaasti puuhun.

Lilalla kissalla lilat viikset,
lilalla kissalla paksu häntä, 
lilalla kissalla pehmeä turkki
ja naskalin terävät hampaat.

Lilalla kissalla terävät kynnet,
lilalla kissalla pemeä ääni,
liilalla kissalla lämpimät tassut
ja suloisen karhea kieli.

Lila kissa on hurmurikissa,
lila kissa on iloinen kissa, 
lila kissa on ketterä kissa,
se kiipeää liukkaasti puuhun.


- AILI NUPPONEN -

Sävel: Teuvo Latvala.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kontkasen suku

Kontkasia kesällä 2013, Laikanlahden sukuhaara.

Kontkaset komia heimo,
suku kaunis, karjalainen,
tänään juhlivi jalosti,
tutkailevi tunnelmia.

Sukutaulut tarinoita
kertovat monille meistä:
Mistä kulki Kontkassuku,
vaelsi isäimme heimo.

Iivana Mihailanpoika 
tuhatkuussataa luvulla
kreikanuskoinen kasakka, 
esi-isä ensimmäinen,
Taipaleelle taivalteli,
Viinirannalle vipusi,
Äänisniemeltä äkesi.

Syntyipä sitkeä suku
komioita Kontkasia, 
nenän kuulun kantajia,
käteviä käsistänsä,
lapsia isäinsä lasten,
emon armaan, ehtiväisen.

Sukukirja, kaunis kirja,
urakalla uurastettu,
ilmestyvi aikanansa.

Onko tii'ot takastettu,
oman haaranne osalta,
oman perheen oivallisen?

Tervehdys, tekevät serkut,
kaikki kauniit kansalaiset,
tuokaatte ilo tupahan,
laulun lastut lattialle!

Viihtykäätte vieraanamme:
tervetultua talohon!


13.06.2009
Kontkasten sukujuhlassa
kirjoittanut ja esittänyt

- AILI NUPPONEN -

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kirkkoniemi

Tohmajärven kirkko Kirkkoniemessä. Kuva AN.

Kirkko seisovi mäellä,
kummulla Jumalan huone,
ylevänä yksiksensä,
koivut ympäri koreat,
harsovaatteet hartioilla,
viherväisen viitan alla.

Ympärillä kirkkotarha
ikiunta uinuville.
Alla mäen rahvaantupa
rannalla sinisen järven.

Vanha pappila parahin
Kirkkoniemen nokan päässä.

Asui pappi perheinensä
taloansa taitavasti:
vihki nuoret nauravaiset,
kastoi lapset kaiken kansan,
hautas vanhat, hautas nuoret,
manalle kaikki manatut.

Sankareilla leposija
hautapatsahan keralla
muistomerkki mullan päällä,
ristikirkon rinnan alla.

Soitteli tapulin kellot
sunnuntaisin sanan luokse.
Rahvas messuhun menevi.

Tuolla venheet ol vesillä
sanankuuloon saattamassa.
Kuuluvi airojen loiske.
Kansa kirkkoon kiiruhtavi.

Hevospuomilla hevoset
pureskeli heiniänsä.
Ajomiehet aprikoivat
turisivat tarinoitaan,
ottivat pivosta pullon,
huikan siemaili salassa.

Naiset kirkkosilkkejänsä
esitteli arvokkaasti,
kertoi kuumat kuulumiset:
onko lehmä poi'itettu,
onko sika porsitettu,
onko tytär naittettuna,
onko poika vaimon saanut.

Katsasti neitoset mäellä,
sulhasia soreoita,
etsi mielitiettyjänsä:
ken olis sulhoksi sopivin,
kaunein, armain katsannolta.

Nyt on pelit toisenlaiset,
ajoneuvot aivan oivat,
joilla matka joutunevi
äkäisesti äijän verran.

Vähät on kirkossa kävijät,
asioilla ainokaiset.
Laiskat läksynsä lukijat,
papin saarnan saattelijat,
korvin kuulolla olijat.

- AILI NUPPONEN -